"Oolannin sodan" (1853-1855) aikana Britannian ja
Ranskan tarkoituksena oli eristää Venäjän
ulkomaankauppa ja pakottaa se rauhaan nk.
Krimin sodan aikana.
Saarto oli tarkoitus toteuttaa
niin, että Venäjän laivasto Itämerellä tehtäisiin
toimintakyvyttömäksi tuhoamalla rannikkopuolustuslinnakkeet,
laivastoa ja ulkomaankaupan varastoina
toimivia kauppamakasiineja.
Vahingosta huomattava osa kohdistui Suomeen, koska suuri osa
tuonaikaisesta Venäjän lipun alla purjehtivasta
kauppalaivastosta oli Suomessa. ”Oolannin” sodan
jälkeen jouduttiin suuri osa Saaristomeren
merimerkeistä rakentamaan uudestaan. Piirustuksia
näistä uusista merimerkeistä löytyy säilytettyinä
eri arkistoissa.
Nauvon Museoväylä valmistui vuonna 2006. Väylä
johtaa Nauvon satamasta Seilin saareen. Väylä on
samalla osa Saariston Pikkurengastietä Nauvosta
Naantaliin. Nauvon Museoväylään voikin siten
tutustua pikkurengastien autolautalta, tai koko
museoväylään omalla veneellä tai vaikkapa kanootilla.
Museoväylän jatkoa aina Korpoströmistä
Turkuun toteutettiin vuonna 2007 ja avattiin liikenteelle
kesäkaudelle 2008.